Tervetuloa Kisstoriaan!

Olet juuri saapunut sivustolle, jolla kerrotaan KISS-nimisen bändin historiasta eri asiakokonaisuuksiin jaettuina.

Historiasta
KISS sai alkunsa tammikuussa 1973, ja on siten ollut olemassa jo liki 50 vuotta. Näinä vuosina on tapahtunut kaikenlaista.
Kokoonpanoista
KISSin kokoonpano on muuttunut useasti sen olemassaolon aikana. Osa kokoonpanoista on esiintynyt ilman maskeja.
Tuotannosta
KISSin tuotanto on laaja ja musiikillisesti monipuolinen. Pelkästään täyspitkiä studiolevyjä on ilmestynyt tähän mennessä 20 kappaletta. Mikäli vuoden 1978 soololevyt lasketaan mukaan, nousee määrä neljällä.
Keikoista
KISS on keikkaillut vuodesta 1973 aina tähän päivään asti, ja juuri nyt on menossa bändin viimeiseksi kaavailtu kiertue "End of the Road World Tour".
Satunnainen levy
Psycho-circus

Levy-yhtiö: Mercury
Tuottaja(t): Bruce Fairbairn
Äänitetty: tammi-huhtikuu 1998, One on One Studios (Kalifornia, USA), A&M Studios (Kalifornia, USA)
Julkaistu: 22.9.1998
Kansitaide: Louis Marino (?)

Tiesitkö että...

Paul on ollut kahdessa lonkan tekonivelleikkauksessa. Ensimmäinen oli Rock the nation tourin jälkeen lokakuussa 2004, ja toinen saman vuoden joulukuussa ensimmäisestä leikkauksesta aiheutuneiden komplikaatioiden takia.

Satunnainen sitaatti

Olemme paljon kontrolloidumpia nykyään. Olimme penskoja silloin, meillä jokaisella oli omat demonimme. Se oli hulluutta.

- Peter Criss

Viimeksi päivitetyt sivut